perjantai 2. syyskuuta 2011

Sielukirja


Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä! Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun Leena Lumi kysyi kirja-arvonnassaan kunkin sielukirjoja. Luin Kolme muskettisoturia ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana. Sitten toista, kolmatta, neljättä, jne. kertaa. Olin aivan ekstaasissa kun löysin jatko-osat, nekin, jotka eivät ole Dumas'n kirjoittamia. Dumas'n nimissä ilmestynyt Viimeinen muskettisoturi ei ole hänen kirjoittamansa, vaan nimi on alkujaan väärennetty.

Näistä muistoista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta riittänee todeta, että muskettisoturien ansiosta rupesin lukemaan ranskaa yläasteella ja espanjaa lukiossa. Opin paljon Ranskan historiasta ja vieläpä viinin kohtuukäyttäjäksikin (kauan ennen kuin oli lupa ostaa sitä, mutta se on toinen tarina).;) Koska en ikinä tiennyt haluaisinko olla enemmän muskettisoturi vai rakastajatar, harrastin miekkailua ja tein vanhojen tansseihin työväenopiston kurssilla 1600-luvun alun tyylisen puvun.

Miekkailuharrastus loppui jo lukiovuosien aikana muun elämän viedessä mukanaan. Internetin tulon myötä -90-luvun lopulla löysin silloisesta Yahoosta Club Dumas'n. Opin etten ole läheskään ainut fani maailmassa ja Japanissa oli jopa oma fanzine (fanilehti) muskettisotureista. Lienevätkö molemmat jo kuihtuneet? Pariisista ostin kesän 2007 matkallamme vanhojen aikojen muistoksi kirjan Sur les chemins de d'Artagnan et des Mousquetaires. Vaikka aktiiviset fanivuodet ovat kaukana menneisyydessä, olen osaltaan tänä päivänä se ihminen joka olen siitä 12-vuotiaan kirjaan rakastumisesta johtuen.

Kiitokset skräppisivun materiaaleista: Le Journal du Scrap, Junosplace, HG Designs ja Binty Designs.

2 kommenttia:

  1. Oi, Kolme muskettisoturia oli minunkin suosikkejani sekä myös Monte Criston kreivi.

    Tänään sinulla on aistillinen tilaisuus kerrata ranskaa, sillä D.H.Lawrencen upea teos Lady Chatterleyn rakastaja tulee ehkä parhaana filmatisointinaan, joka on saanut viisi César -palkintoa. Filmistä voi nauttia ilman mainoksia, sillä se tulee TV1 klo 21.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Leena!:D Täytyy panna muistiin tuo leffa, kiitos vinkistä.;)

    VastaaPoista