perjantai 23. syyskuuta 2011

Syyskampa, seurannan osa 3

Viime tippaan meni tämä seurantaviikko.;) Tällainen pihlaja nyt on. Pihan eräässä toisessa yksilössä, joka näkyy keittiömme ikkunasta, on jo ruska pidemmällä. Siinä ei ollut yhtä paljon kukkia eikä siten marjojakaan - mahtaako jotenkin liittyä aikaisempaan kellastumiseen?

torstai 22. syyskuuta 2011

Sinä ja minä


Digiskräppileiskan näet oikeassa koossaan täältä! Sain tällaisen inspiraation Get Inspired! -skräppäyshaasteesta nimeltään Sinä ja minä. Olimme Jussin kanssa alkukeväästä 2008 viikon verran kokeilemassa, miltä tuntuu olla täysin hiljaisessa paikassa ilman mitään erityistä tekemistä. Siinä sitten pihalle syntyi tällainen lumimaahinen tai mikä lie olento, jonka kanssa oli hyvä poseerata.;)

Skräppimateriaaleista kiitokset: Le Journal du Scrap, HG Designs, Deviant Scrap, NBK.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Joulukortti

Tein tämän joulukortin Koukussa Kortteihin -sivuston ilmatteeks -haasteeseen, jossa vaadittiin mukaan kirjansivua ja omatekoisia kukkia. Nämä kukat ompelin vanhoista paidannapeista ja kirjansivusta sydänleikkurilla leikatuista kappaleista. Lupasin äidilleni viime jouluna lahjaksi setin kortteja, mutta sairasteluiden vuoksi ne jäivät silloin tekemättä. Niinpä olen vuoden mittaan tekaissut jo muutaman. Tämä menee samaan sarjaan ja vielä olisi työsarkaa jäljellä. Omat joulukortit ajattelin myös tehdä itse, mutta niiden aika koittaa vasta lähempänä H-hetkeä.

ATC Nautiskelija

Tämä ATC valmistui jokin aika sitten Koukussa Kortteihin -sivuston K-18 -haasteeseen aiheesta nautintoja. Mitään muuta erityistä taustaa korttiin ei liity, mutta neljännen luvun alkuun ehtineessä romaanissani on päähenkilönä eräänlainen nautiskelija, joka tosin on vasta opetteluvaiheessa. Ei lainkaan yhtä hyvin aiheeseen perehtynyt kuin tämän kortin aistillinen hedonisti. Toki teksti pätee myös meidän arkisempien eläjien suhteen.

perjantai 16. syyskuuta 2011

ATC Lopullisuus

Lopullisuus. Synkkänä myttynä sydämessä, kuihtuneet lehdet, kursittu kasaan tuskasta.

Tämä ATC valmistui Koukussa Kortteihin -sivuston vintage-haasteeseen jokunen viikko sitten. Tehtävänannon mukaan kortissa piti olla jotain ommeltua, ja sattui iskemään tällainen inspiraatio, vaihteeksi synkemmissä sävyissä. Mitä lopullisuus itse kullekin tarkoittaa? Elämään mahtuu monenlaista ja mitä pidempään elää, sitä enemmän sattuu. Joskus olen määritellyt aikuisuuden luopumisen kautta. Aikuistuminen on sopeutumista luopumiseen. Mitä mieltä sinä olet?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

ATC Les Feuilles Mortes

Keräsin koivunlehtiä ja prässäsin ne kirjapinon alla. Liimasin lehdet taustapahviin ja kirjoitin tämän viime aikoina pohdiskelemani ajatuksen musteella vanhan hyllypaperin palalle.

"Elämä on liian lyhyt, että sitä kannattaisi tuhlata tuntemalla syyllisyyttä joka asiasta." Tämän tajuaminen on auttanut minua tekemään paljon sellaista, jonka tekemättä jättämistä katuisin sitten kun on liian myöhäistä.

Tunnolliselle perfektionistille tuntuu tärkeimmältä lakata potemasta syyllisyyttä ja vapauttaa luovuutensa. Kaikkea ei millään pysty tekemään, koska vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Eikä kukaan voi tehdä määräänsä enempää, sanoi minulle viisaampi henkilö.

Toisaalta en suostu kahlitsemaan itseäni hitaan elämän toteuttamiseen silloin, kun tuntuu hyvältä tehdä paljon. Tärkeintä taitaakin olla oppia kuuntelemaan itseään monessa suhteessa. Yhtä lailla syömisessä kuin tekemisessä. Hyväksyä rajoituksensa, lakata syyllistämästä itseään, ajatella asioista positiivisesti, löytää kaikesta hyvätkin puolet ja uudet mahdollisuudet.

Mikäli tänne syntyy tulevina viikkoina postauksia harvakseltaan, se johtuu erään unelman toteuttamisesta.:) Ensimmäinen luku tarinaa on valmis ja toisesta luvustakin jo hyvä osa. Kolmannen ja ehkä vielä neljännenkin luvun osalta suunnitelmat ovat hyvällä mallilla. Loppuja täytyy vielä kehitellä, mutta pääpiirteissään koko tarinan runko on jo tiedossa. Tämän kortin esillä pitäminen työpöydällä on osaltaan auttanut muistamaan, mistä kaikessa on kyse: oman luovuuden toteuttamisesta ja rakkaudesta tekstiin. Ei mistään sen suuremmasta tai ihmeellisemmästä.

PS. NaNoWriMo jää minulta tänä vuonna väliin, koska en malttanut odottaa kirjoittamisen aloittamista marraskuuhun.;) Ja hyvä niin, olen nyt omillani tekstin kanssa ja se sopii paremmin kuin sitoutuminen tiettyyn aikatauluun ja päivittäiseen sanamäärään. Ehtii elää muutakin elämää.

torstai 8. syyskuuta 2011

ATC 17th Century Love Story

Vietin muutaman päivää särkylääketokkurassa, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Istuin tietokoneella ja hain musiikkia Youtubesta. Katselin haasteita ja muita aktiviteetteja jaksamatta lähteä mihinkään mukaan. Paitsi Pakinaperjantaihin, jonka osallistumisen postasin aiemmin tänne. Kun olin saanut viritettyä aivoni tarinavaihteelle, tapahtui jotain mitä en ole pitkään aikaan kokenut. Sain hillittömän ideatulvan liittyen kertomukseen, jota työstin jo vuosi sitten marraskuiseen romaanihaasteeseen. Tietokoneelta löytyy jo kuudetta sivua luonnostelua, yksi reippaan sivun mittainen henkilötutkielma, ja sängyn vieressä olevaan vihkoon on tullut kirjoitettua käsin monta sivua luonnosta. En voi varsinaista tekstiä kirjoittaa vielä pätkääkään, jos aion osallistua haasteeseen.

Katsotaan mitä tapahtuman pitää. Olen antautunut kirjoittamisen riemulle ainakin toistaiseksi. Kuinka kauan flow voi kestää, kun sitä lietsoo päivittäin sopivalla musiikilla?;) Olen onnellinen myös siksi, että juuri tähän olen tähdännyt mm. ATC:tä tekemällä - luovuustukkeumien poistamiseen (toki teen ATC:tä ihan vain niiden itsensä vuoksi, mutta niiden kanssa on helpompaa ottaa rennosti ja vain pitää hauskaa). Kirjoittaminen kun on aina ollut perfektionismini pahin uhri ja juuri se luovuuden laji, jonka olen kokenut omimmakseni, vaikka minun onkin vaikea sietää omaa vajavaisuuttani siinä ja siten harjoitus on jäänyt vähiin. Kiitos yliopistolle, edesmenneille tilitysblogeilleni ja eläinharrastukselle (yhdistyslehdet) siitä, ettei kirjoittaminen ole kuitenkaan ollut aivan olematonta.

Kaikesta tästä syntyi uusi ATC, joka on inspiroitunut työstämästäni tarinasta. Jos onnistun saamaan sen valmiiksi, postaan linkin tänne sitten aikanaan. Jostain syystä yksityiskohdista on vaikea puhua, kun työ on vielä aivan kesken. Historiallisesta romantiikasta kuitenkin on kyse ja sitä on erinomaisen hauskaa työstää.=) Tarinan alkuperä on jossain n. 20 vuoden takana teini-iän romanttisissa päiväunissa (ks. postaukseni sielukirjasta) ja siitä tulee nyt aivan totaalisen uudistettu versio, vaikka päänsisäisen maailmani arkkityypit lienevätkin hyvin tunnistettavissa.;)

Papereista jälleen kiitokset muikulle, laulun teksti (kirjoitettu aidolla musteella) puolestaan on kahvilla tuhritulla kirjansivulla. Kortissa on Johan Granqvistin nimiin merkitty laulu En voi sua unhoittaa:
En voi sua unhoittaa poies,
vaikken ikänään sua saa!
Sä sydämessäni olet
ikuisessa muistossa.
Jos arvossa mä oisin
rikkahien rinnalla,
niin totta varmaan voisi
viel' onnenikin kukoistaa.

PS. Heitän loppuun kirjoitushaasteen:
Kirjoita omasta päänsisäisestä arkkityypistäsi kuvaus, runo tai tarina. Tekstin pituudella ei ole väliä eikä haasteella ole määräaikaa. Arkkityyppi on jonkinlainen henkilötyyppi, joka aina tuppaa toistumaan. Sillä on sinulle merkitystä syvemminkin kuin yhteen tarinaan tai vaikka roolipeliin kehitettynä sankarina. Toki arkkityyppisi voi toistua roolipelihahmoissa yhtä lailla kuin tarinoissa tai runoissa. Se voi ottaa monia muotoja, mutta oleelliset elementit ovat aina tunnistettavissa. Aivan kuten Holdstockin romaanien mytagot, jotka toistavat eri aikaisia kerrostumia myyttihenkilöistä/olennoista.

Jos joku tarttuu tähän haasteeseen ja jättää kommenttiin linkin postaukseensa tai vaikkapa kirjoittaa arkkityypistään kommenttiin, lupaan kertoa lisää omista arkkityypeistäni vastineeksi.

Syyskampa, vakiokohteen seuranta jatkuu

Eilen kuvattu pihapihlaja oli jonkin aikaa räkättirastasparven buffet-pöytä. Siipien suhina yhdistettynä räkättien muihin ääniin oli huumaava kokemus parvekkeella. Kuin olisi keskellä lintutarhaa. Vaikka eläisi miten täyttä elämää, täytyy olla aikaa kokea lintuelämyksiä.:) Nyt pihlajassa on enää lehdet ja ehkä jokunen yksittäinen marja. Parkkipaikan viereinen puu ei rastaille kelvannut yhtä hyvin. Ehkä ne saivat tässä ruokailla rauhassa? Kiireetöntä elämää räkättien malliin.;)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Katkelma kuvitteellisesta romaanista

- En osannut ajatella sitä noin, sanoin hänelle.
- Kuitenkin sinun on oltava ystäväsi tukena. Mieti vähän miltä hänestä tuntuu.
-Tietysti, en vain tajunnut.

Lähdimme kumpikin jatkamaan matkaamme. Lyhyt kohtaamisemme oli täysi yllätys minulle. Potkaisin kiven tien sivusta ojaan ja kirosin ääneen vihlaisua varpaissani. Isoäitini olisi moittinut minun kiroilevan kuin merimies. Jostain syystä hän tuntui seuraavan minua kävellessäni. Astuin tarkoituksella muurahaisen päälle ja kaduin välittömästi. Mikä oikeus minulla oli tappaa muurahaisia, vaikka niin tapahtui aina muuten tahattomasti?

*****

Tämä on osallistumiseni Pakinaperjantain haasteeseen katkelma kuvitteellisesta romaanista. En tiedä lainkaan, millainen romaani on kyseessä.;) Tämä pätkä voisi sopia useampaankin tyylilajiin.

Mitä fiktiiviseen kirjoittamiseen tulee, olen jumissa parin-kolmen tarinan maailmoissa. Yksi novelli, jonka piti valmistua kirjoituskurssilla aikaa sitten, muttei valmistunut. Haluaisin silti joskus kirjoittaa sen loppuun, puutteista huolimatta ja vaikken niitä korjaisi. Yksi on ikuisuusprojekti nuorten eläinfantasiaa. En tiedä miten sen käy. Ja sitten on tämä viimevuotinen NaNoWriMo-yritelmäni. Koska en muutto- ja remonttipuuhien vuoksi saanut siitä sanaakaan kirjoitettua, aion nyt yrittää uudestaan. Olen parin päivän aikana kirjoittanut uusiksi luonnosta, joka sisältää hahmojen luonneprofiileja. Tänään sain idean uuteen loppuratkaisuun, joka tuntuu täydelliseltä - kolmas kerta toden sanoo.;)

Olen useamman vuoden ajan - tai oikeastaan jo teini-iästä asti - jollain tapaa hautonut kirjoitusharrastuksen aloittamista/ylläpitämistä. Vaikeuksia vain riittää, isoin niistä on musta mörkö nimeltä perfektionismi. Sitä olen ruvennut selättämään ATC-korttien kautta ja pyrkimällä aloittamaan ja tekemään loppuun projektit sen sijaan, että hautoisin niitä pitkään. Tärkeä este on tietysti myös se kuuluisa muu elämä. Yliopistolla keskityin pitkään opintoihin siinä määrin, että luin muita kuin tenttikirjojakin vain loma-aikoina. Pään sisäiset vaikeudet ovat olleet osa arkeani todella kauan, mutta yhtä lailla kauan on vienyt oppia olemaan syyllistämättä itseään jaksamattomuudesta. Olla armollisempi itselleen, kuten psykologi neuvoi.

Toisaalta olen miettinyt, mahdanko olla liian eläväinen ja sosiaalinen olento malttaakseni istua yksin kirjoitustyön äärellä päivästä toiseen? Enkä osaa keskittyä, jos ympärillä on liikaa häiritseviä tekijöitä. Kun saavutan flown, raivostun keskeytyksistä. Hartiat ovat jumissa pahemman kerran, muut kivut ja sairaudet vaivaavat. Samat esteet liittyvät projektiin nimeltä ISO G (= gradu), jonka keskeneräisyys on yhtä lailla henkisenä tukkona muun kirjoittamisen tiellä. Ja lopulta kun olen todella iloinen ja pirteä, teen mieluiten fyysisiä juttuja. Paras kirjoitusvire syntyy lievästä tyytymättömyydestä. Mutta pyrin hyvään oloon ja nukkumaan yöllä, vaikka juuri alkuyö on parasta kirjoitusaikaa.

NaNoWriMo näyttäköön, olenko 35v. rajapyykin saavutettuani rauhoittunut ja kypsynyt tarpeeksi.;) Lataan aivan liikaa yhden kuukauden varaan, mutten tiedä parempaakaan konstia. Haasteisiin ja kursseille osallistuminen kehittää etenkin kirjoittamiseen ryhtymistä. Mutta olen päättänyt osallistua seuraavalle kurssille vasta kun olen todella saanut aikaiseksi jotain. Aikomusten ja teorian valtakausi saa nyt luvan vaihtua tekemiseksi. Jos jälki ei miellytäkään, sitä voi myöhemmin kehittää - sen sijaan, että pitäisi saada kerralla valmiiksi jotain täydellistä.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Sielukirja


Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä! Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun Leena Lumi kysyi kirja-arvonnassaan kunkin sielukirjoja. Luin Kolme muskettisoturia ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana. Sitten toista, kolmatta, neljättä, jne. kertaa. Olin aivan ekstaasissa kun löysin jatko-osat, nekin, jotka eivät ole Dumas'n kirjoittamia. Dumas'n nimissä ilmestynyt Viimeinen muskettisoturi ei ole hänen kirjoittamansa, vaan nimi on alkujaan väärennetty.

Näistä muistoista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta riittänee todeta, että muskettisoturien ansiosta rupesin lukemaan ranskaa yläasteella ja espanjaa lukiossa. Opin paljon Ranskan historiasta ja vieläpä viinin kohtuukäyttäjäksikin (kauan ennen kuin oli lupa ostaa sitä, mutta se on toinen tarina).;) Koska en ikinä tiennyt haluaisinko olla enemmän muskettisoturi vai rakastajatar, harrastin miekkailua ja tein vanhojen tansseihin työväenopiston kurssilla 1600-luvun alun tyylisen puvun.

Miekkailuharrastus loppui jo lukiovuosien aikana muun elämän viedessä mukanaan. Internetin tulon myötä -90-luvun lopulla löysin silloisesta Yahoosta Club Dumas'n. Opin etten ole läheskään ainut fani maailmassa ja Japanissa oli jopa oma fanzine (fanilehti) muskettisotureista. Lienevätkö molemmat jo kuihtuneet? Pariisista ostin kesän 2007 matkallamme vanhojen aikojen muistoksi kirjan Sur les chemins de d'Artagnan et des Mousquetaires. Vaikka aktiiviset fanivuodet ovat kaukana menneisyydessä, olen osaltaan tänä päivänä se ihminen joka olen siitä 12-vuotiaan kirjaan rakastumisesta johtuen.

Kiitokset skräppisivun materiaaleista: Le Journal du Scrap, Junosplace, HG Designs ja Binty Designs.

torstai 1. syyskuuta 2011

Neulatyyny kahvikupissa


Kaikki meillä on myöhässä viime talven sairasteluiden takia. Mutta vähitellen uuden asunnon sisustus etenee ja siinä samalla harrastusvälineiden sijoittelu. Askartelutarpeeni ovat jo saaneet omat paikkansa työhuoneen kaapista. Mummoltani peritty ompelukone sen sijaan vielä odottaa vapaan pöytätilan raivausta. Projekteja olisi vaikka kuinka: tyynynpäällisiä, laukku, alushame, yöpaita. Ja mitähän vielä?;)

Nyt on kuitenkin jo hyvä uusi neulatyyny käytössä.:D Kaunis kuppi on Jussin vanhempien peruja. Huovutin äitini käytöstä poistetut polvenlämmittimet pesukoneessa ja leikkasin kupin korkeuden mukaan sopivaksi "nauhaksi". Rullasin villanauhan tiukalle kerälle ja tungin kuppiin.

Aiheen vierestä mainittakoon, että koulussa suoritin käsityön teknisen tunneilla, siihen aikaan kun vielä jaoteltiin lapsia jompaan kumpaan. Vuosien varrella on silti tullut treenattua koneompelua jonkin verran. Kaavoista en ymmärrä edelleenkään mitään saamastani opetuksesta huolimatta, joten kaikki on aina "jotenkin sinne päin". Toisaalta lähinnä väsäilen helppoja töitä suoralla ompeleella, kuten laukkuja, pussukoita, jonkun tyynyliinan ja yhdet verhotkin olen tehnyt.